Näin pilataan hauska käytännön pila

NAPAPAPAT mopoilivat heinäkuussa 2003 Surunkylästä Ilosaareen, eli noin 660 kilometriä Eurajoelta Joensuuhun. Ajotapahtumien tarkempi kuvailu löytyy historiikin sivulta 2003.

TOISENA matkapäivänä Timo Hokkari ehdotti hauskaa käytännön pilaa. Tulisi valita jokin osoite, jota alettaisiin piinata säännöllisesti kummallisilla postikorteilla. Riittäisipä siinä korttien saajalla ihmettelemistä, kun tuntemattomien ihmisten lähettämiä kortteja satelisi säännöllisesti eri puolilta maata ja maailmaa.

YHDISTÄVÄKSI tekijäksi sovittiin seuraava: Postikortin tulisi olla ns. standardi turistikortti siitä paikasta, josta se on lähetetty. Tekstissä tulisi ensin mainita ainakin muutama sana paikasta, josta kortti on lähetetty. Loppuun pitäisi lisätä jotain mopoista tai mopoilusta. Ja kortti tulisi kuitata aina samanlaisella allekirjoituksella "T: JÄTKÄT". Kaiken päälle sovittiin, että kortteja läheteltäisiin noin vuoden verran, ja sitten mentäisiin muina miehinä kyseiseen paikkaan katsomaan näkyykö ahkera postittelu missään. Asia jäi sillä erää kaikessa hiljaisen vauhdin hurmassa niin sanotusti muhimaan.

KOLMANNEN ajopäivän aamuna Napapapat istuivat ristiinalaisen huoltamon nurkkapöydässä ja joivat aamukahveja. Heinäkuinen aamu oli jo näyttänyt kaikki parhaat puolensa. Satoi vettä ja oli aivan helvetin kylmä. Edellinen yökin oli tullut vietettyä lähinnä pienturkisvuokraamolta (suom. bordelli) vaikuttavassa motellissa. Kaikilla oli siis niiku vitun hyvä fiilis ja silleen. Tiettävästi ei kuitenkaan syfiilis...



KORTTIPILA pomppasi jostain aamukahvikeskustelun pääteemaksi. Eikä aikaakaan, kun Vappu-Pertti kaivoi huoltsikan nurkasta käsiinsä Etelä-Savon puhelinluettelon ja aukaisi sivut kohdasta ravintoloita. "Mikkelin Keskusbaari. Onko kenellekään tuttu? Onko kukaan koskaan käynyt?", tivasi Vappu-Pertti kuin rusoposkinen intiaani konsanaan. Paikka ei ollut kenellekään tuttu, eikä siellä ollut yksikään Napapappa koskaan käynyt, joten se oli siinä! Kohde oli valittu. Jäljellä oli vielä postiosoitteen selvittäminen. Kaikki kirjasivat muistiin: "Mikkelin Keskusbaari, Porrassalmenkatu 12, 50100 Mikkeli"

JOENSUUN reissu sujui Ilosaarirockin merkeissä ja koko keikka päättyi sunnuntaina. Kotimatkan alkaessa porukka hajaantui eri puolille maata ja maailmaa. Poppi-Hessu ei tosin osannut suorinta tietä kotiin, vaan autoili ensin Vappu-Pertin ja Timo Hokkarin kanssa noin 550 km Rovaniemelle, ja lensi sieltä vasta seuraavana aamuna 690 km matkan kotiinsa pääkaupunkiseudulle.

JO sunnuntaisen pakettiautomatkan aikana Vappu-Pertti, Timo Hokkari ja Poppi-Hessu polkaisivat käyntiin suuren postikorttipilan. He lähettivät Ranualta kauniin hilla-aiheisen kortin, jossa oli pari sanaa mopoilusta ja allekirjoituksena T: JÄTKÄT.

ALKANEELLA viikolla Mikkelin Keskusbaariin sitten tipahtelikin turistipostikortteja erittäin lujasti. Kristian Voutilainen sattui reissaamaan New Yorkiin, joten sieltä lähti yksi. Herra Hokkari puolestaan tuikkasi osansa Lontoosta, Jalli Kurppa jostain Pohjanmaalta, Vappu-Pertti Rovaniemeltä, epätoivoisesti etelää kierrellyrt Poppi-Hessu Tampereelta, Turusta, Helsingistä, Lappeenrannasta, Imatralta jne. Muuankin Helsingistä lähetetyn kortin kuva-aiheena oli Uspenskin katedraali, ja tekstinä jykevät sanat: "Käytiin kuvan paikassa vaihtamassa tulpat. T:JÄTKÄT"



KORTTIPILAA oli jatkunut jo viikon verran, kun Poppi-Hessu kiilasi itsensä epäonnekseen tamperelaisen ravintola Pool Boolin pahamaineiseen peikkopöytään. Poppi-Hessu ei tietenkään malttanut olla rehvastelematta Napapappojen hauskalla käytännön pilalla, jota takuuvarmasti jo ihmetelltäisiin Mikkelissä. Muutama kaveri pöydässä ehti hekottelemaan typerää juttua, mutta varsinainen riemu repesi vasta siinä vaiheessa, kun Poppi-Hessun vieressä istunut kaveri tokaisi kuolemattomat sanat: "Joo. Mä omistan sen paikan."

NÄIN tosiaan oli. Poppi-Hessun vieressä istunut Manne oli Mikkelin KB:n omistaja. Poppi-Hessu siis pilasi hauskan käytännon pilan tasan viikossa.

ENÄÄ ei auttanut selittely, vaan Pee-Hoon oli nöyrästi soitettava kaikille reissussa mukana olleille ja kerrottava, että tuli mokattua koko pila. Sunnuntai-illan kuluessa Manne ja Poppi-Hessu junailivat vielä samaa matkaa ravintolavaunussa iloisesti pultsaillen Riihimäelle, missä Manne hyppäsi Mikkelin pikajunaan ja Poppi-Hessu johonkin lähiliikenteen R- tai H-merkkiseen vekottimeen.

Maailma on niin keskisuuri. Tämä tarina on tosi.

Hermotesti mallia Poppi-Hessu

OLIMME ajaneet kesällä 2000 neljässä päivässä Helsingistä Rovaniemelle. Tuskainen retki (ei sananmuunnos) päättyi Down by the Kemijoen riehakkaisiin avajaisiin, ja edessä oli pitkä ja kostea viikonloppu upeassa hellesäässä.

ASUIN tuolloin Etelä-Suomessa, ja minulle tuli vasta jossain vaiheessa viikonloppua mieleen, että myös mopo pitäisi saada takaisin etelään.

VR ei suostunut kuskaamaan mopoja henkilöjunan konnarivaunussa lainkaan, koska mopoissa on bensaa. Yöjunan autovaunuun niin heppoista kulkupeliä puolestaan ei huolittu, joten Valtion Raatotiet suosittelikin mopon pakkaamista Trans Pointin konttiin ja sen viemistä rahtina etelään. Se olisi maksanut useita satoja markkoja (markka = Suomen tasavallan valuutta silloin, kun Napapapat olivat nuorempia).

KALJANHUURUISEN lauantai-illan aikana totesin, että ainoa "järkevä" vaihtoehto olisi ajaa mopo pois Rovaniemeltä, ja päätös olikin suunnilleen siltä istumalta tehty. Lähtisin maanantaina mopolla etelään.

LÄHIN pysäköintikelpoinen talli löytyi tuolloin Tampereelta, minne on Rovanimeltä matkaa noin 710 kilsaa. Laskin, että ajaisin sen kolmessa päivässä. Mukanani oli pieni teltta, vähän varaosia ja edellisen viikon Linnanmäki-Tivoli retkellä sekä DBTK:ssa ryvettyneet ihokkat ynnä muut sopivasti paskaiset vetimet. "Mut onneks ei hei sentään ollu mopossa kledjut poikki", niinku ne kato Helesingissä saattavat sanoa pläjäyttää silloin tällöin.

MAANANTAINA puolen päivän aikaan lähdin matkaan allani Ögland Swing Sport vm. 1964. Sen takavanne oli niin kiero, että koko ajokki tärisi raskaasti. Jo muutaman tunnin kuluttua tärinä tuntui joka paikassa, ja se käsiin sattui julmetusti. Siitä huolimatta olin päättänyt ajaa.

JA ihan hyvinhän matka joutui, paitsi että Haukiputaalla ilta-auringon laskiessa alkoi jonkin sortin lentomuurahaisten joukkokuoriutuminen. Pian ilma oli sakeanaan muurahaisia, ja ne sattuivat ilkeästi osuessaan pärstään 40 km/h nopeudessa. Aikani jaksoin jopa väistellä muurahaisia, mutta lopulta lakkasin välittämästä niistä.

VETÄYDYIN viimein yötauolle melko lähellä Kärsämäen keskustaa. Ajoin mopon muuan hiekkakuopan pohjalle, ravistelin paidastani paksun mustan maton, jossa oli satoja tai tuhansia lentomuurahaisia, ja heitin pitkäkseni kuopan pohjalle karkealle soralle. Ei puhettakaan mistään teltan kasaamisesta!

NUKUIN noin viisi tuntia ja jatkoin matkaa. Loppu oli justiinsa sitä itseään, kaasu pohjassa jurnuutusta. Noin 11 kertaa purin, puhdistin ja kasasin matkan aikana tukkeutuneen kaasarin -kerran jopa Jyväskylän keskustassa liikennevaloissa. Riitti siinä ohikulkijoilla ihmettelemistä.

SAAVUIN lopulta tiistaina illalla Tampereelle. Matkaan oli kulunut aikaa 33 tuntia ja 45 minuuttia. Pidin sitä hyvänä saavutuksena, kunnes vähän myöhemmin tajusin, että Charles Lindberg lensi yksin New Yorkista Pariisiin ajassa 33 tuntia ja 30 minuuttia.

SEURAAVALLA viikolla helsinkiläinen fotoliike vielä kaiken päälle hukkasi juuri sen diafilmin, jossa olivat kaikki yksinajon aikana ottamani valokuvat. Liike toki myönsi heti virheensä ja tarjosi normaalin käytännön mukaisesti minulle korvaukseksi vahingosta kahta kuvaamatonta filmirullaa. En huolinut filkkoja. Haistatin heille vitut.

KUVAT menivät. Se sieppasi, mutta vielä enemmän harmitti se, että hävisin yksin mopoillen sille yksin lentäneelle vaivaisella vartilla!
Päätin ajaa saman retken joskus vielä uudestaan ja nopeammin, vakiomopolla tietenkin. Niinpä koko talven 2001-02 rakensin Tunturia, joka toimisi.



KESÄN 2002 reissuksi oli sovittu matka Rovaniemeltä Jyväskylän
MM-ralliin ja sieltä Tampereelle, joten lähdin edellisellä viikolla matkamme määränpäästä Tampereelta mopolla yksin kohti Rovaniemeä. Tavoitteenani oli ajaa matka alle ajan 33 h 30 min.
Eka ajopäivä sujui kuin unelma. Mopo pelasi, ja illalla mittariin oli kertynyt peräti 460 kilometriä! Otin majapaikan Oulun läheltä muuan mökkikylästä. Nukahdin tyytyväisenä.

OLISI ehkä sittenkin pitänyt nukkua hiekkakuopalla, koska majoitus oli liian mukava. Nukuin pommiin ja pääsin tien päälle vasta aamupäivällä. Ajoin hullun lailla kaasu pohjassa koko päivän, mutta Rovaniemellä kello pysähtyi aikaan 34 h tasan. Nyt olin hävinnyt yksinlentäjälle puolella tunnilla. Liika mukavuus kostautui. Siitäpä sain.

Poppi-Hessu

2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 2007 Muut sekoilut Vanhat uutiset

AJOVINKKI:
Mopolla kannattaa ajaa menosuuntaan nähden tien oikeassa reunassa. Näin menetellen vastaantulevia autoja joutuu väistelemään huomattavasti harvemmin kuin tien vasemmalla puolellalla ajeltaessa.

"NAPAPAPAN mopossa ei ole kymmenen tiikerin voimia."

Vanha asvalttiviidakon sanonta