Miehistö Moposhow Putiikki Historia Harrastukset Etusivulle

2008 Lujan pultsauksen vuosi

MOPOILU tuntui niin typerältä, että emme ajaneet koko vuonna lainkaan. Vuosi 2008 oli kuitenkin Napapappojen ensimmäinen tai toinen kymmenvuotisjuhlavuosi. Sen kunniaksi Setä Mäxi, Poppi-Hessu ja Vappu-Pertti keskittyivät pultsaamaan lujasti. He kisasivat Suurin tenuttaja 2008 -tittelistä.

AIKAKIRJOIHIN jäi unelmien nappomiehen eli Setä Mäxin ylivoimainen voitto keiton ottamisen jalossa taidossa. Saatanan kova satsi (666 pulloa keskitsää) soljui mestaritenuttajan kurkusta alas alle kolmessa kuukaudessa. Setä Mäxin maksa ei urakan kuluessa valittanut lainkaan, mutta muutama nainen valitti Setä Mäxille "liian kovasta" juomisesta.

NAPAPAPAN jano ei lähde edes juomalla, mutta nainen saattaa lähteä. m.o.t.

MUIHIN ajokauden 2008 aktiviteetteihin kuului Poppi-Hessun ja Setä Mäxin kultarynnäkkö Ivalojoen maisemiin. Imukanavia huuhdeltiin ja soraa nakeltiin ränniin syyskuussa yhden pitkän viikonlopun ajan.

LEMMENJOEN alueella on tapeltu jo jonkin aikaa siitä, saako kultaa kaivaa koneiden voimalla. Saa nähdä minkälainen kiista syntyy, jos viranomaiset saavat vihiä, että mopomiehet kaivavat Ivalojoella kultaa kaljan voimalla.

RÄNNI
oli siis päällä tälläkin retkellä. Tapahtumain kulun tarkempi selonteko löytyy vanhoista uutisista.

Tenuveijari kultamailla



2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 20072008 Muut sekoilut Vanhat uutiset


"AJAKAA millä ajatte, ja pappa-Tunturilla loput."

Vanha asvalttiviidakon sanonta


AJOVINKKI: Pitkää matkaa mopoiltaessa saattaa jossain vaiheessa koko touhu käydä sieppaamaan oikein lujasti. Silloin on paras pistää mopo parkkiin, vetää kunnon kännit ja jatkaa matkantekoa vasta parin kolmen päivän kuluttua. Tutkittu kikka, toimii takuuvarmasti!