Miehistö Moposhow Putiikki Historia Harrastukset Etusivulle |
2003 Surunkylästä Ilosaareen (660 km)
HEINÄKUUN 8. päivä lähdimme liikkeelle Eurajoen Surunkylästä, ja määränpäänä oli Joensuun Ilosaari. Matka saikin yllättäen nimekseen Surunkylästä Ilosaareen.
REISSU oli ensimmäinen Napapappojen ralli, jonka etenemistä pystyi seuraamaan päivittäin netistä. Valokuvia ja tarinaa matkan sujumisesta pukattiin pari kolme kertaa päivässä Ilosaarirockin nettisivuille.
MUKANA olivat Vappu-Pertti, Jalli Kurppa, Tanakka Hare, Poppi-Hessu, Timo Hokkari, Ralli-Tami, Krisu Voutilainen ja Rahtari Sutinen. Ekan ajopäivän reitti kulki Surunkylästä Punkalaitumen ja Urjalan kautta Hämeenlinnan, missä yövyimme.

TOISENA päivänä matkaseurueeseen lyöttäytyi vielä Peppo, ja jatkoimme Asikkalan ja Heinolan kautta Mäntyharjulle. Siellä yövyimme motellissa, joka oli kuuleman mukaan venäläisten pienturkisvuokraajien suosima paikka – siis jonkin sortin huoramesta.
MATKAMME jatkui Ristiinan ja Puumalan kautta Savonlinnaan ja Kerimäelle. Napapappojen motorhome oli tällä kerralla puitteiltaan upea hirsihuvila, mutta palvelu oli likimain nuivaa. Esimerkiksi polttopuita takkaa varten saimme majapaikkaamme vasta siinä vaiheessa, kun uhkasimme muuten tehdä makkaranuotion keittiön kalusteista.
NELJÄS ajopäivä oli lyhyt, ja vettä satoi. Enonkoskella Timo Hokkari ja Poppi-Hessu ostivat mopojensa sarviin riittävästi Wunderbaumeja, muun muassa hajua ”New Car”, joka toi hienosti tunnelmaa ajoon.
HANHIVIRRAN lossin kannella oli tarkoitus ajaa Tyco-sähköautojen sprinttikisa, mutta se jäi valitettavasti väliin. Pari autoa, mopon tavaratelineelle koottava rata ja virtalähde olivat kyllä mukana, mutta vesisade esti kisailun.
KUN Heinäveden ja Liperin tienoon ylä- ja alamäistä oli selvitty, saavuimme 11. heinäkuuta iltapäivällä Joen kaupunkiin. Ilosaaressa nautimme mukilliset kuohujuomaa ja lähdimme muihin rientoihin.
VIIKONLOPUN 11.-13.7. sekoilimme rokkifestareilla ja lauantaina vedimme festarialueella upeassa kesäsäässä Napapapat Moposhown. Mukana showssa oli myös ensimmäistä ja tiettävästi viimeistä kertaa The Napas & the Papas -orkesteri. Stunttitempuista vastasi pääosin surmanajokaksikko Tommi ja Terttu.
SUNNUNTAINA pakkasimme kamppeet autoon ja pakenimme paikkakunnalta pois. Hyvä reissu!
|
2000 2001 2002 2003 2004 2005 2006 20072008 Muut sekoilut Vanhat uutiset
TIESITKÖ, että
yhden pappamopon hinnalla ruokkii useita kymmeniä aliravittuja kehitysmaan lapsia. Eikä aikaakaan, kun heistä varttuu murrosikäisiä riiviöitä, jotka ovat kinuamassa itselleen ajopeliksi pappamopoa.
|